Tuotantotyöstä mallintamiseen ja suunnitteluun

Keväällä 2024 juhlimme kakkukahvien merkeissä yhden Peltitarvikkeen pitkäaikaisimman työntekijän, Lasse Mäenpään, 20-vuotista uraa yrityksessä. Tuotekehittäjänä toimiva Lasse aloitti vakituisen työskentelyn yrityksessä vuonna 2004, jota ennen hän oli muutamana kesänä kesätöissä yrityksessä. Kesätöiden kautta työ vakiintui ja hän jäi pysyvästi Peltitarvikkeelle.
Käsityöstä laseriin
Lassen aloittaessa Peltitarvikkeella hänen työnkuvansa oli hyvin toisenlainen kuin nykyään. Hän työskenteli tuotannossa, jossa oli mukana valmistamassa pääasiallisesti katto- ja pihakaivoja sekä sihtirakenteita ja niiden komponentteja.
“Vuosien varrella on ollut mullistuksia. Aikaisemmin Peltitarvike oli enemmän perinteinen metallipaja, jolloin leikkaus ja työstäminen tapahtui pääsääntöisesti käsityönä ja keskityttiin omien myytävien tuotteiden valmistamiseen, alihankintaa ei juuri ollut” Lasse kertoo.
Vuonna 2008 Peltitarvikkeelle saapui ensimmäinen laserleikkuri ja uudenaikainen särmäyskone, joiden käyttöä Lasse pääsi opettelemaan. Työnkuva muuttui täysin erilaiseksi, kun samalla alkoi myös 3D-mallintaminen. Uudistusten myötä alihankinta lisääntyi voimakkaasti. Nykyisellään Lassen työnkuva sisältää pääasiassa 3D-mallintamista, suunnittelua, tilausten vastaanottoa, hinnoittelua, tarjouslaskentaa – unohtamatta ohjelmien eli nestien tekemistä lasereille. Lisäksi tuotannonohjausjärjestelmä on tullut tutuksi viime vuosina kasvaneen vastuun myötä. Nykyisin Lasse toimii myös alihankinnan tiiminvetäjänä ja jakaa samalla tietotaitoaan työyhteisössä.
Tyytyväisen asiakkaan näkeminen lämmittää mieltä
Peltitarvikkeella pyritään aina palvelemaan asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla, sekä vastaamaan heidän vaihteleviin tarpeisiinsa. Parhaiksi kokemuksikseen Lasse kertoo onnistumiset asiakastöiden parissa.
”Vaikka välillä on kiire, niin tyytyväisen asiakkaan näkeminen ja positiivisen palautteen saaminen lämmittää aina mieltä”. Lasse kertoo.
Yhtenä parhaista muistoista työuran alkuvaiheilta muistuu mieleen sokeritoppatalon (ent. Stora Enson pääkonttori) kattoterassin kourujen kupariritilöiden valmistaminen - kupariset kupukantaniitit naputtelin niihin omin käsin yksi kerrallaan. Pääsin jopa käymään silloisen Lemminkäisen mestarin kyydissä paikan päällä työmaalla mitoituksiin liittyvää asiaa pohtimassa. Siellä oli mestareita, päälliköitä ja minä.
Peltitarvikkeen valttikortit ovat Lassen mielestä hyvä asiakaspalvelu ja laatu sekä vastaaminen tiukkoihinkin aikatauluihin.
“Työ itsessään on toisinaan haastavaa ja mielikuvitusta saa käyttää laajasti, jotta saadaan hommat maaliin. Työssä onnistumisen mahdollistavat hyvät puitteet sekä yhteistyö mukavien ja ammattitaitoisten työkavereiden kanssa yli tiimirajojen” kertoo Lasse.
Jatkuvaa kehitystä ja vankkaa perinnettä
Vuosien mittaan yritys on muuttunut, mutta Lasse kertoo, että perustuotteet ovat pysyneet melko samoina. Uusia tuotteita on kuitenkin tullut lisää ja joidenkin tuotteiden valmistuksesta on luovuttu vuosien varrella. Tuotteita ja tuotantoprosesseja kehitetään jatkuvasti. Lasse uskoo, että tulevaisuudessa Peltitarvike pysyy edelleen kattotuotteiden markkinajohtajana.
Tutustu muihin Peltitarvikkeen työntekijöihin
-
Konsultoivaa myyntiä perheyrityksen arvoilla
"Kyllähän tuo teknisen tuen näkökulma antaa paljon rikkautta tekemiseen, kun ei ole vain perinteistä myyntityötä. Ja vaikka tuotteita on meillä paljon, niin kaikkea ei tietenkään tarvitse osata, vaan työtehtäviä jaetaan kokemuksen mukaan. Täten aina on mahdollista kehittää myös omaa osaamista." - Konstantin Martikainen, asiakkuuspäällikkö
-
Harjoittelijasta hitsaajamestariksi
"Koen, että Peltitarvikkeella parasta on se, kun pääsee itse käsillä tekemään. Ei ole ainoastaan linjatyötä, vaan saa myös soveltaa jonkin verran oman osaamisen mukaan. Ja toki välillä on myös rohkaistuttava kokeilemaan uutta, jos esimerkiksi jokin toteutus vaatii erilaisen tekniikan. Silloin parhaimmillaan onnistuu, ja jos epäonnistuu, niin tietääpä sitten seuraavalla kerralla, että noin ei kannata tehdä." - Toni Mustonen, hitsaaja
-
Kesätöissä Peltitarvikkeella
"On hienoa, että työssä saa kokeilla paljon erilaisia koneita ja muita minulle uusia juttuja. Lisäksi esihenkilöni on aivan mahtava, hän aina kuuntelee minua. Olen todella onnellinen täällä, joten olen ajatellut kysyä, että voisinko mahdollisesti jatkaa oppisopimuksella kesän jälkeen."- Agnieszka Grela, tuotantotyöntekijä
Jätä meille avoin hakemus
Voisiko Peltitarvike olla uusi työpaikkasi? Tarjoamme monia mahdollisuuksia erilaisille osaajille kuten hitsaajille, tuotantotyöntekijöille, myyjille ja kattoturvatuotteiden asentajille. Olemme aina kiinnostuneita innokkaista osaajista, joten jätä meille avoin hakemus ja kerro itsestäsi!