Siirry suoraan sisältöön

Harjoittelijasta hitsaajamestariksi

Peltitarvike hitsaaja Toni Mustonen

Hitsaaja Toni Mustosella on takanaan pitkä ura Peltitarvikkeella. Taloon Toni tuli alun perin vuonna 2011, työharjoittelun kautta.

– Opiskelin tuolloin levyseppähitsaajaksi ja opettaja ehdotti harjoittelupaikaksi Peltitarviketta. Kiinnostus alaa kohtaan syttyi kuitenkin jo yläasteaikoina metallityön tunneilla, Toni muistelee.

Alan ensimmäinen työharjoittelu jännitti, mutta lämmin vastaanotto ja mukavat työkaverit tekivät olon nopeasti mukavaksi. Seuraavana kesänä Toni palasi tuttuun paikkaan kesätyöntekijänä.

– Kesän päätteeksi minulle sanottiin, että jos on seuraaviakin harjoittelujaksoja tiedossa, niin tule tänne meille, me maksetaan sulle ihan palkkaa. Sille tielle jäin, hän naurahtaa.

Tänä päivänä Tonin päivät täyttyvät monipuolisista hitsausprojekteista. Arjen aikataulut elävät tilausten mukaan, joten välillä pöydällä on useita puolen tunnin hommia, toisinaan isompiin projekteihin keskitytään jopa viikkoja. Myös alan teknologia on kehittynyt huimasti vuosien aikana. Viime vuosina Toni on muun muassa päässyt kehittämään osaamistaan hitsausrobotin parissa.

Koen, että Peltitarvikkeella parasta on se, kun pääsee itse käsillä tekemään. Ei ole ainoastaan linjatyötä, vaan saa myös soveltaa jonkin verran oman osaamisen mukaan. Ja toki välillä on myös rohkaistuttava kokeilemaan uutta, jos esimerkiksi jokin toteutus vaatii erilaisen tekniikan. Silloin parhaimmillaan onnistuu, ja jos epäonnistuu, niin tietääpä sitten seuraavalla kerralla, että noin ei kannata tehdä.

Toni Mustonen Hitsaaja, Peltitarvike

Myös hyvä työyhteisö on yksi syy sille, miksi Toni on viihtynyt jo pitkään Peltitarvikkeella. Yhteistyö sujuu jouhevasti yli osastorajojen, ja välillä suunnitelmaa parhaan lopputuloksen takaamiseksi rakennetaan yhdessä sekä myyjien että suunnittelijoiden kanssa. Tauoilla Uno-korttipeli on työporukan suosiossa.

– Kyllä täällä on talon sisällä pitkiä työuria, on jääty esimerkiksi eläkkeelle 40 vuoden jälkeen. Tälläkin hetkellä taitaa olla useampia jopa yli 20 vuotta talossa olleita. Lisäksi monen ura on alkanut nimenomaan työharjoittelun tai oppisopimuksen kautta, hän kertoo.

Peltitarviketta Toni pitää varmana, luotettavana ja joustavana työnantajana. Työtä tehdään toimistotyöaikojen puitteissa, ja työajoissa hyödynnetään liukumia. Oman urakehityksen kannalta hän pitää myös tärkeänä sitä, että on päässyt osallistumaan erilaisiin kehitysprojekteihin. Niitä myös vapaa-ajallaan kaikenlaista rakentelua ja suunnittelua harrastava taitaja janoaakin lisää.

– Hitsausrobotin lisäksi on ollut esimerkiksi uusia tuotteita, joiden suunnitteluun olen päässyt mukaan. Se on ollut todella kiva juttu, sillä minulla riittää mielenkiintoa myös kaikkeen suunnitteluun. Ja toiveesta sain myöskin itselleni piirto-ohjelman, eli kun tuotantoon tarvitaan jotain pientä, niin voin jatkossa itse piirtää, ei tarvitse aina vaivata suunnittelijaa, Toni iloitsee.

Peltitarviketta Toni suosittelee lämpimästi myös muille alan osaajille ja tuleville sellaisille.

– Oman tarinani kautta voin sanoa, että kannattaa rohkeasti laittaa hakemusta. Saattaa olla pitkä työura edessä, hän vinkkaa hymyillen.

Tutustu muihin Peltitarvikkeen työntekijöihin

  • Peltitarvike myynti Pauli Haapakoski ja Konstantin Martikainen

    Konsultoivaa myyntiä perheyrityksen arvoilla

    "Kyllähän tuo teknisen tuen näkökulma antaa paljon rikkautta tekemiseen, kun ei ole vain perinteistä myyntityötä. Ja vaikka tuotteita on meillä paljon, niin kaikkea ei tietenkään tarvitse osata, vaan työtehtäviä jaetaan kokemuksen mukaan. Täten aina on mahdollista kehittää myös omaa osaamista." - Konstantin Martikainen, asiakkuuspäällikkö

  • Peltitarvike Lasse Mäenpää

    Tuotantotyöstä mallintamiseen ja suunnitteluun

    Työ itsessään on toisinaan haastavaa ja mielikuvitusta saa käyttää laajasti, jotta saadaan hommat maaliin. Työssä onnistumisen mahdollistavat hyvät puitteet sekä yhteistyö mukavien ja ammattitaitoisten työkavereiden kanssa yli tiimirajojen.” - Lasse Mäenpää, tuotekehittäjä

  • Peltitarvike kesätyöntekijät 2024

    Kesätöissä Peltitarvikkeella

    "On hienoa, että työssä saa kokeilla paljon erilaisia koneita ja muita minulle uusia juttuja. Lisäksi esihenkilöni on aivan mahtava, hän aina kuuntelee minua. Olen todella onnellinen täällä, joten olen ajatellut kysyä, että voisinko mahdollisesti jatkaa oppisopimuksella kesän jälkeen."- Agnieszka Grela, tuotantotyöntekijä

Jätä meille avoin hakemus

Voisiko Peltitarvike olla uusi työpaikkasi? Tarjoamme monia mahdollisuuksia erilaisille osaajille kuten hitsaajille, tuotantotyöntekijöille, myyjille ja kattoturvatuotteiden asentajille. Olemme aina kiinnostuneita innokkaista osaajista, joten jätä meille avoin hakemus ja kerro itsestäsi!