5.12.2025 vietetään Valitse työtä Suomeen -päivää, jonka tavoitteena on innostaa suomalaisia tekemään harkittuja kotimaisia valintoja, joilla on suuri merkitys Suomen taloudelle ja hyvinvoinnille. Kotimaisena perheyrityksenä meille on erityisen tärkeää juhlistaa kotimaisia valintoja, sillä ne vaikuttavat myös meidän työhömme. Suomalaiset valinnat tukevat paitsi kansallista taloutta ja paikallista työllisyyttä, myös teollisuuden osaamisen ja teknologioiden kehittymistä Suomessa.
Osoituksena kotimaisesta laadusta tuotteemme kantavat Avainlippu-merkkiä. Merkki kertoo, että tuotteemme on valmistettu Suomessa ja sen ansiosta on helppo tunnistaa, että omalla valinnallaan on tukemassa suomalaista työtä. Valitsemalla kotimaista ei pelkästään auteta pitämään työpaikkoja Suomessa, vaan edistetään innovaatioita, vahvistetaan kilpailukykyä ja luodaan uusia työmahdollisuuksia.
Valitse työtä Suomeen -päivän kunniaksi haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja työntekijöitämme siitä, että kotimainen valmistus ja osaaminen pysyvät elinvoimaisina. Kiitos, että valitset kotimaista!